Bodega Santa Julia

Social Wines / Tuottajat / Bodega Santa Julia

Bodega Santa Julia on Zuccardin perheen perustama viinitalo, jonka ensimmäiset vuosikerrat valmistettiin 1980-luvun alussa. Santa Julialla on viinitarhoja Mendozassa kolmella eri alueella, joilla on jokaisella oma maaperänsä ja mikroilmastonsa. Kaikki alueet sijaitsevat merenpinnasta katsottuna melko korkealla, ja Valle de Ucon alueen tarhat ovat yhdet Argentiinan korkeammista. Lämpötilan vaihteluiden ansiosta viineissä on hyvä happopitoisuus ja ne ovat aromikkaita ja raikkaita.

Santa Julian tilalla kiinnitetään erityistä huomiota kestävään kehitykseen, ympäristöön ja työntekijöiden olosuhteiden parantamiseen. Kaikissa viinituotannon vaiheissa pyritään toimimaan ympäristöystävällisesti mm. veden kierrätyksen, luomutuotannon, luonnon omien torjunta-aineiden, kompostoinnin ja kierrätyksen suhteen.

Tila oli ensimmäinen Mendozan tila, jolle myönnettiin Fair for Life -sertifikaatti eettisesti vastuullisten työolojen järjestämisestä ja työntekijöiden aseman huomioonottamisesta. Santa Julia järjestää työntekijöilleen koulutuksia, tukee työtä lapsityövoiman ehkäisemiseksi ja osoittaa osan viineistä saatavista tuloista investoimalla sen työntekijöiden aseman parantamiseen.